Siirry Nuori Suomi -organisaation sivuille
 

Kokonaisvaltainen kehittyminen

 

Kokonaisvaltaisella kehittymisellä tarkoitetaan lapsen fyysistä kasvua ja kehitystä sekä motoristen, kognitiivisten ja sosioemotionaalisten taitojen kehittymistä. Lapsen kulloinenkin kehitystaso vaikuttaa siihen, minkälaisia valmiuksia lapsella on uusien taitojen ja asioiden oppimiseen. Kehitystaso tulee ottaa huomioon toiminnan suunnittelussa. Se vaikuttaa onnistuneen ryhmäkoon, mielekkäiden sisältöjen sekä oppimista edesauttavan toimintaympäristön valintaan.  

 

Motoriset perustaidot

Motorisilla perustaidoilla tarkoitetaan niitä taitoja, joiden turvin ihminen selviytyy elämän eri tilanteista itsenäisesti. Motorisia perustaitoja ovat käveleminen, juokseminen, hyppääminen, heittäminen, kiinniottaminen, potkaiseminen ja lyöminen. Nämä perustaidot muuntuvat eri ympäristöissä eri lajien perustaidoiksi ja useiden satojen, jopa tuhansien toistojen jälkeen eri lajien huippusuorituksiksi tai -tekniikoiksi. Lasten tulisi oppia motoriset perustaidot ennen koulun aloittamista ja siksi 3–5-vuotiaiden lasten harjoittelun painopiste tulee olla motoristen perustaitojen opettelussa.

 

Motoristen perustaitojen muuntaminen eri ympäristöihin sopiviksi taidoiksi vaatii hermostollista sopeutumista. Tämä sopeutumisprosessi lisää hermostollista aktiivisuutta ja sitä myötä myös uusien hermoverkkojen käyttöönottoa. Mitä enemmän toimivia hermoverkkoja lapsella on, sitä paremmin hän pystyy mukautumaan myös tulevaisuudessa uusiin, nopeaa reagointia vaativiin tilanteisiin tai olosuhteisiin. Perustaitojen muuntaminen eri oppimisympäristöihin tulee olla lasten liikunnan ohjaamisen painopisteenä erityisesti 6-8-vuotiailla lapsilla.

 

Hermoverkot kehittyvät monipuolisiksi, kun harjoituspaikkoja ja -ympäristöjä vaihdellaan monipuolisesti. Ohjaajan tulee siis suunnitelmallisesti käyttää harjoituksissaan: hiekkakenttää, nurmikenttää, epätasaista metsämaastoa, ylä- ja alamäkeä, tasamaata, erilaisia rakenteita ja telineitä, vettä, lunta ja jäätä. Erikokoiset, -painoiset ja -muotoiset välineet vaativat myös aina uudenlaisten hermoverkkojen käyttöönottoa. Erilaisten välineiden käyttö tulee olla ohjaamisen painopisteenä erityisesti 9–12-vuotiailla lapsilla.  

 

Lue aiheesta lisää:

Numminen, P. 1997. Kuperkeikka varhaiskasvatuksen liikunnan didaktiikkaan. Helsinki: Lasten keskus.

Numminen, P. 2005. Avaa ovi lapsen maailmaan. Tampere: Pilot-kustannus.

Varhaiskasvatuksen liikunnan suositukset. Sosiaali- ja terveysministeriön oppaita 2005: 17.

 

 

Kognitiiviset taidot

Kognitiivisilla taidoilla tarkoitetaan mm. havaitsemiseen, ajatteluun ja muistamiseen liittyviä tekijöitä.

 

Havaintomotoriset taidot

Havaintomotorisilla taidoilla tarkoitetaan mm. sitä, miten hyvin lapsi osaa valita ympäristöstä suorituksen kannalta oleellista aistitietoa ja sitä, miten hyvin hän osaa käyttää aistitietoa hyödykseen. Lapsi tekee havaintoja lihas-jänne-, tasapaino-, tunto-, näkö- ja kuuloaistien avulla. Ohjaajan tulisi harjaannuttaa lapsen havaintomotorisia taitoja opastamalla lasta suuntaamaan huomiota tehtävän kannalta oleelliseen aistitietoon kuten esimerkiksi pallon kokoon, lentorataan tai -nopeuteen ja siihen, miten ne vaikuttavat pallon kiinniottamiseen. Tee lapselle kysymyksiä: Kumpi pallo (iso/pieni) on helpompi ottaa kiinni? Miksi? Kumpi pallo (kevyt/painava) lentää pitemmälle? Miksi? jne. Havaintomotoristen taitojen kehittäminen on tärkeää koko lapsuuden ajan, mutta erityisesti 6-8-vuotiailla lapsilla.

 

Havaintomotorisiin taitoihin kuuluu myös taito tunnistaa kehon eri osat ja kehon ääriviivat. Kehon eri puolten (oikea – vasen sekä etu- ja takapuoli) tunnistaminen sekä niiden tahdonalainen liikuttaminen kuuluvat myös havaintomotorisiin taitoihin. Mitä paremmin lapsi tunnistaa esim. kehonsa eri osia, sitä paremmin hän oppii hallitsemaan kehonsa liikkeitä ja sitä taitavammaksi liikkujaksi hän voi harjoittelun myötä kehittyä. Teetä 3–8-vuotialla lapsilla runsaasti sellaisia tehtäviä, joissa harjoitellaan paikallistamaan, nimeämään ja liikuttamaan oman kehon eri osia. Käytä kehon osista niiden oikeita nimiä ja auta lasta oikean kehonosan tunnistamisessa. 

 

Lue aiheesta lisää:

Hannaford, C. 2003. Viisaat liikkeet – aivojumpalla apua oppimiseen. Kehitysvammaliitto.

Luukkonen, E. & Sääkslahti, A. 2002. Liikunnan salaisuudet 1. Helsinki: WSOY.

Luukkonen, E. & Sääkslahti, A. 2004. Liikunnan salaisuudet, esiopetus. Helsinki: WSOY.

Yack, E., Sutton, S. & Aquilla, P. 2001. Leikki linkkinä lapseen. Toimintaterapiaa sensorisen integraatioin keinoin. Jyväskylä: PS-kustannus.

 

Muistaminen

Oppiminen ja asioiden muistaminen eli mieliin palauttaminen liittyvät läheisesti yhteen. Lapsi oppii ja pystyy muistamaan sitä paremmin mitä useamman aistikanavan kautta hän saa opeteltavaan asiaan liittyvää tietoa. Siksi lapset oppivat tekemällä. Toiminnan kautta opitut asiat pysyvät myös hyvin muistissa. Kokeillessaan erilaisia tapoja tehdä ja suorituksia toistaessaan lapsi saa runsaasti lihas-jänne-, tasapaino-, tunto-, näkö- ja kuuloaistimuksia. Rohkaise lasta kokeiluihin kysymyksillä: Miten saisit tämän liikkeelle? Keksitkö joitain muita tapoja? jne. Pistä lapset miettimään myös liikkeen ydinkohtia, esim. kuperkeikassa nepparin kiinni laittamista. Pystyt hyödyntämään toiminnallista oppimista, kun maksimoit aktiivisen ajan ja minimoit oman vuoron odotteluun kuluvaa aikaa. Rohkaise kokeiluihin ja ohjaa kysymyksillä pohtimaan suorituksen kannalta oleellisia asioita.   

 

Sanat ja käsitteet

Lapsi oppii sanoille merkityksiä sitä mukaa ja siinä merkityksessä kuin missä hän niitä omassa elämässään kohtaa. Kun ohjaaja opettaa ja selittää lapsille lajiin liittyviä termejä tai pelin sääntöjä, muista että usein lapsi kuulee näistä asioista ensimmäistä kertaa vasta liikuntatuokiolla. Lapsi kuulee liikuntatuokioiden aikana ja erilaisissa liikuntaharrastuksissa paljon sellaisia käsitteitä, joita hän ei muuten kuule. Koska liikuntalajien termit eivät kuulu lapsen päivittäiseen sanavarastoon, niiden ymmärtämiseen ja muistamiseen täytyy varata aikaan sekä huomioida lasten erilaiset oppimistyylit. Ohjaajan tulee tarkkaan miettiä, mitä käsitteitä hän ohjatessaan käyttää. Sanoja ja käsitteitä voi opettaa määrätietoisesti ja monikanavaisesti (verbaalinen, visuaalinen, kinesteettinen). Kannattaa myös hyödyntää erilaisia viestinnän apuvälineitä, esim. Sakke-taulua. Aloita 3–5-vuotiaiden kanssa yksinkertaisista peruskäsitteistä kuten esimerkiksi maali, raja, jäähy. Toista peruskäsitteitä aina samanlaisissa tilanteissa ja kysy lapsilta aina välillä muistavatko he, mitä jokin käsite tarkoittaa. Lisää (puheeseesi) uusia käsitteitä vähitellen. 6–8-vuotiaat oppivat uusia käsitteitä (kuten hyökkääjä, puolustaja tai virhe) nopeasti. Tarkista aina välillä, ovatko kaikki lapset ymmärtäneet uuden käsitteen merkityksen haluamallasi tavalla. 9–12-vuotiailla on jo edellytyksiä oppia eri liikuntalajien erikoiskäsitteitä kuten haava, paitsio tai kaksoiskuljetus.     

 

 

Lue aiheesta lisää:

Lyytinen, P., Korkiakangas, M. ja Lyytinen, H. (toim.) 1997. Näkökulmia kehityspsykologiaan – kehitys kontekstissaan. Helsinki: WSOY.

 

 

Pelikäsitys

Lapsilla pelin taktisten asioiden oppiminen perustuu hyvin pitkälle siihen, miten lapsi pystyy hahmottamaan tilaa eli pelikenttää tai kulloistakin pelialuetta. Tilan hahmottamiseen ja erilaisten pelipaikkojen vaatimiin tehtäviin tutustuminen rakentaa lapselle kokonaiskäsitystä siitä, miten peliä kannattaa pelata. Pelikäsityksen ja taktisen ajattelun kehittymiseksi lapsia on järkevää peluuttaa monipuolisesti eri pelipaikoilla. 3–5-vuotiaat pystyvät ymmärtämään pelin perusidean, esimerkiksi sen, että pelissä yritetään tehdä maaleja tai kerätä mahdollisimman paljon pisteitä. Keskimäärin 6–8-vuotiaina lapset oppivat ymmärtämään, mitä hyötyä siitä on, että joukkueen pelaajilla on hieman erilaisia tehtäviä: maalivahti, hyökkääjiä ja puolustajia. Yleensä noin 9–12-vuotiaat oppivat ymmärtämään vielä tarkempien roolien merkityksen. Joukkue voi tarvita vasemman ja oikean puolustajan, vasemman ja oikean hyökkääjän sekä keskushyökkääjän. Ohjaaja voi omilla kysymyksillään auttaa lapsen pelikäsityksen kehittymistä: ”Kannattaako kaikkien yrittää tavoitella palloa samaan aikaan? Miksi ei? Jos Liisalla on nyt pallo, minne sinun kannattaa mennä, että Liisa voisi syöttää pallon sinulle?”      

 

Lue aiheesta lisää:

Heikinaro-Johansson, P., Huovinen, T. & Kytökorpi, L. 2003. Näkökulmia liikuntapedagogiikkaan. Helsinki: WSOY.

Luukkonen, E. & Sääkslahti, A. 2003. Liikunnan salaisuudet 2. Helsinki: WSOY.

Piispanen, E. 1995. Iloiseen palloiluun. Liikuntatieteellisen seuran julkaisuja nro 143.

 

Sosioemotionaaliset taidot - yhteistyö

Sosioemotionaalisella kehittymisellä tarkoitetaan tunne- ja vuorovaikutustaitoja kuten tunteiden tunnistaminen, nimeäminen, ilmaiseminen ja hallinta sekä toisten kuunteleminen ja auttaminen

(Numminen 2005, 172).

                     

Tunteiden säätely ja tunteiden ilmaiseminen – ilmapiiri

Lapsi on usein suhteellisen heikko säätelemään omia tunteitaan. Kun lapsella on paha mieli tai hän on onnellinen, hän myös osoittaa sen. Tunteet nousevat pintaan erityisesti pelitilanteissa. Voittaminen saa mielialan korkealle ja silloin lapsi kokee olevansa hyvä. Häviäminen tai häviävään joukkueeseen kuuluminen nostaa kitkerät tunteet pintaan ja lapsi kokee helposti tulleensa kaltoin kohdelluksi. Häviöstä on helpompi yrittää syyttää jotain ulkopuolista tekijää kuin ottaa asia vastaan sellaisena kuin se sillä hetkellä on. Tunteiden ilmaisemista tulee opetella säätelemään vähitellen. Tavoitteena ovat sellaiset liikuntatilanteet, että kukaan ei loukkaa tai pahoita toisten mieltä purkamalla omaa pahaa oloaan. Aikuinen kantaa ilmapiiristä vastuun. Mitä nuorempia lapset ovat, sitä pienempi ohjattavan ryhmän koon tulee olla. Siten sinulle jää ohjaajana enemmän aikaa yksilöiden tunnetilojen tarkkailuun ja yksilölliseen huomioimiseen.   

  

Liikuntatuokioille syntyy turvallinen ja luottamuksellinen ilmapiiri, kun kaikki hyväksytään sellaisena kuin on. Aikuisen esimerkki ja asenne ovat tärkeitä. Hyväksyvän asenteen lisäksi ohjaajan tulisi opastaa lapsia sellaiseen asioiden käsittelyyn, että ristiriidat saadaan sovittua sopuisasti asioista neuvotellen. Lasten tunteet muuttuvat nopeasti, joten ikäviin asioihin ei kannata jumittua liian pitkäksi aikaa. Ristiriitatilanteisiin on syytä valmistautua etukäteen ja sopia toimintamalli yhdessä lasten kanssa (esim. Nuoren Suomen pelisäännöt, jäähypenkki, punainen kortti tms.). 

 

Tunteet vaikuttavat myös oppimiseen. Pelokas lapsi ei pysty ottamaan ympäristön tarjoamaa aistitietoa ja informaatiota vastaan. Siksi sinun tulee luoda tuokioille sellainen ilmapiiri, että jokaisella lapsella on hyvä ja turvallinen olo. Anna jokaiselle lapselle jakamaton huomiosi edes hetkeksi, esimerkiksi alkupiirissä. Rutiinit luovat turvallisuutta. Jos liikuntatuokio aloitetaan ja lopetetaan aina samalla tavalla, jokainen lapsi tietää mitä häneltä odotetaan. Näin luot parhaat mahdolliset olosuhteet uusien tietojen ja taitojen oppimiselle.

 

Yhteistyö

·         3–5-vuotiaat lapset ovat yleensä hyvin itsekeskeisiä ja ryhmässäkin he leikkivät ”itsekseen”. Varaa jokaiselle lapselle oma väline ja opeta lapsille, että välineitä voi välillä vaihtaa. 

·         5–8-vuotias lapsi opettelee toimimaan ryhmän jäsenenä. Itsekeskeisyys jää vähitellen syrjään, kun lapsi oppii toimimaan yhdessä parin kanssa. Pienryhmän ja joukkueen osana toimiminen harjaannuttaa lapsen yhteistyötaitoja. Peli ja leikkitilanteet nostavat tunteet pintaan, mutta vähitellen lapsi oppii ymmärtämään, miksi yhteisiä sääntöjä sovitaan ja miksi niitä kannattaa noudattaa. 5–8-vuotiaat lapset pystyvät jo lainaamaan välineitä toisilleen ja odottamaan omaa vuoroa.

·         9–12-vuotiaat ovat usein jo hyvin taitavia toimimaan yhdessä ja he pystyvät toimimaan suurenkin ryhmän jäsenenä.  

 

Lue aiheesta lisää:

Keltikangas-Järvinen, L. 2004. Temperamentti – ihmisen yksilöllisyys. Helsinki: WSOY.

Numminen, P. 1997. Kuperkeikka varhaiskasvatuksen liikunnan didaktiikkaan. Helsinki: Lasten keskus.

 

© Nuori Suomi ry 


 
  Siirry Lastenliikeiltapaiva sivuille sponsorit
liikuntaleikki liikuntavinkki