Siirry Nuori Suomi -organisaation sivuille
 

Visuaaliset vihjeet oppimisen tukena

 

Sanallisen ohjeistuksen lisäksi erilaiset visuaaliset vihjeet (esimerkiksi tukiviittomat, kuvat tai näyttö) auttavat lapsen oppimista. Kuvien sekä selkeän puheen yhtäaikainen käyttö auttaa kaikkia ryhmän lapsia, mutta erityisesti niitä, joiden on vaikea ymmärtää puhetta tai keskittyä yhteiseen toimintaan pelkän sanallisen ohjauksen avulla.

 

Kuvien avulla voidaan havainnollistaa liikuntatuokion etenemistä. Liikuntatuokiosta voidaan piirtää aikajana, kellotaulu tai muu vastaava. Tämä kertoo sen, milloin toiminta alkaa ja milloin se päättyy sekä mitä eri vaiheita ohjausjakso sisältää. Sitä mukaa kun tuokio etenee, voidaan tehtävien kuvat kääntää nurinpäin tai piirtää janaa pidemmälle.

 

Visuaalisten vihjeiden avulla voidaan havainnollistaa myös liikuntatehtäviä. Esimerkiksi ohjaaja voi itse näyttää mallisuorituksen tai käyttää videokuvaa ohjauksessaan. Jos tehtävänä on vaikka etuperin kuperkeikka, voidaan suorituspisteen kohdalle laittaa kuva jossa henkilö tekee kuperkeikkaa. Kuva voi olla esim. valokuva, itse piirretty tikku-ukko tai tietokoneelta tulostettu. Lapsilla voi myös olla mukanaan tehtäväkortit, joista löytyvät liikuntatehtäviä vastaavat kuvat ja joihin voidaan merkitä suoritetut harjoitukset. Ulkona ohjaaja voi piirtää tehtävän liikeradan esimerkiksi hiekalle, lumelle tai jäälle. Kuvia seuratessaan lapsen on helpompi suunnata keskittymistään meneillään olevaan toimintaan.

 

Lue aiheesta lisää:

·       Maarit Kaari 2005. Temppurata: liikkuva koululainen voi hyvin ja oppii. Julkaisematon. Tiedustelut: Liikuntaa Kaikille Lapsille – hanke http://lkl.sporttisaitti.com/lkl-hanke/

·       Palveluverkko puhevammaisuudesta ja selkokielestä (myös kuvia ohjaamisen tueksi) www.papunet.net

·       Suomen Uimaopetus- ja hengenpelastusliiton kuvat uimaopetuksen tukena       http://www.suh.fi/toiminta/erityisuinti/materiaalia_erityisuintiin/uintiharjoitekuvia/

 


  Siirry Lastenliikeiltapaiva sivuille sponsorit
liikuntaleikki liikuntavinkki