Siirry Nuori Suomi -organisaation sivuille
 

Yksittäisen liikuntatuokion suunnittelu

 

·         Varaa käytettävät tilat, välineet ja telineet ennakkoon. Varmista niiden turvallisuus.

·         Päätä harjoitettavat taidot ja sisällöt.

·         Mieti, tarvitaanko eriyttämistä lasten taitojen tai fyysisen kunnon mukaan.

·         Valitse liikuntatuokion tavoitteen ja aiheen opettamisen kannalta mielekkäiden ohjausmenetelmien käyttö

·         Suunnittele liikuntatuokion organisointi siten, että odottamista ja jonottamista tulee mahdollisimman vähän. Huolehdi turvallisuudesta.

·         Pohdi etukäteen, miten tuokiolle varmistetaan myönteinen toimintailmapiiri (Mieti esimerkiksi se, että mistä asioista ja miten haluat antaa lapselle palautetta)

 

Liikuntatuokion rakenne:

Aloitus:

Liikuntatuokion aloittaminen aina samalla tavalla luo turvallisuutta. Tuokion alussa on myös hyvä vaihtaa lyhyesti kuulumiset ja puhua avoimesti tunteista, jotta ohjaajana voit ymmärtää paremmin, miksi Kalle on tänään kiukkuinen. Selvitä ketä on paikalla, viritä liikuntatuokion aiheeseen kertomalla ja visualisoimalla (esim. aikajana!) mitä tänään tehdään. Kerro myös, miksi kyseistä asiaa harjoitellaan – perustelut motivoivat!

Alkulämmittely:

Alkulämmittelyn aikana on tarkoitus liikkua niin vauhdikkaasti ja niin kauan, että kaikkien lasten lihakset lämpiävät ja että lapset ovat hengästyneitä.

Harjoitusosa:

Harjoitusosassa kerrataan aikaisemmin opittuja taitoja ja harjoitellaan uusia tietoja sekä taitoja.

Kerro: mitä, miksi ja miten. Muista antaa palautetta harjoituksen tavoitteen suunnassa!

Lopetus:

Liikuntatuokio on hyvä lopettaa osaan, jonka aikana hieman jäähdytellään (esimerkiksi venyttelemällä) ja rauhoitutaan (kuten loppurentoutumisella). Yhdessä kerätään välineet paikoilleen ja mennään pesulle. Ohjaaja tiedottaa kaikille yhteisesti seuraavaa kertaa koskevista asioista. 

 

Liikuntatuokioiden sisällöt

Lasten ja nuorten harjoittelussa monipuolisuus on erityisen tärkeää. Motorisia perustaitoja tulee harjoitella paljon ja niitä tulee soveltaa erilaisiin ympäristöihin. Siten lapset voivat myöhemmin saavuttaa edellytyksiä oppia eri lajien perustaitoja (eli lajitaitoja). Liikuntatuokioiden suunnittelussa tulee huolehtia myös siitä, että ne kehittävät monipuolisesti fyysisiä ominaisuuksia kuten voimaa, nopeutta, liikkuvuutta sekä kestävyyttä.

 

3–5-vuotiaiden liikunnan painopisteet:

  • monipuolinen liikkuminen ja leikkiminen
  • omatoimisuus kaikessa tekemisessä
  • havaintomotoristen taitojen harjaannuttaminen
  • motoristen perustaitojen harjaannuttaminen
  • tutustuminen erilaisiin liikuntaympäristöihin

 

6–8-vuotiaiden harjoittelun painopisteet:

·         monipuolinen liikkuminen ja leikkiminen

  • havaintomotoristen taitojen harjaannuttaminen
  • motoristen perustaitojen harjaannuttaminen ja niiden soveltaminen eri ympäristöihin -> paljon juoksuleikkejä!
  • ryhmän jäsenenä toimiminen

 

9–12-vuotiaiden harjoittelun painopisteet:

  • motoristen perustaitojen soveltaminen eri ympäristöihin -> tutustuminen eri liikuntalajeihin
  • lajin perustaitojen harjaannuttaminen
  • tutustuminen fyysisten ominaisuuksien kehittämiseen, esim:
    • voima – harjoittelua kehon omalla painolla (juoksut, hyppelyt, kiipeämiset, kannattelut, roikkumiset, jne.) HUOM: suoritustekniikat on opeteltava erityisen huolellisesti!
    • nopeus – erilaiset lyhyet juoksupyrähdykset
    • liikkuvuus – venyttely

© Nuori Suomi ry 

 


 
  sponsorit
liikuntaleikki liikuntavinkki