Siirry Nuori Suomi -organisaation sivuille
 

Yhteisen toiminnan erilaiset keinot

 

Jokaisella lapsella tulee olla mahdollisuus osallistua yhteiseen toimintaan itselleen soveltuvalla tavalla ja tarkoituksenmukaisella tuella. Yhteisessä toiminnassa erilaisia toimintatapoja käytetään vaihtelevasti ja tilanteen mukaan.

 

Mitä monipuolisemmin liikuntaa toteutetaan, sen todennäköisemmin jokainen lapsi kokee liikunnan riemua. Erilaisia toimintatapoja on hyvä käyttää vaihtelevasti ja tilanteen mukaan.

Avoin toiminta

Avoimet liikuntatehtävät sopivat jokaiselle, koska välineet ja ympäristö ovat kaikille samat. Toiminta on suunniteltu siten, että se ei sulje ketään pois. On tärkeää saada ryhmä toimimaan kokonaisuutena. Kaikilla tulee olla olo, että kuuluu ryhmään mukaan. Avoimet liikuntatehtävät voivat olla esimerkiksi yhteisen liikuntatuokion alkuja loppuleikki.

 

Soveltava toiminta

Soveltavassa toiminnassa sovelletaan sääntöjä, välineitä tai aluetta jokaisen liikkujan tarpeisiin. Tavoitteet ovat yhteiset, keinot yksilölliset. Esimerkiksi pelissä käytetään kirkasväristä helisevää palloa heikkonäköisen lapsen mukanaolon helpottamiseksi.

 

Rinnakkainen toiminta

Rinnakkaisessa toiminnassa kaikki tekevät samaa tehtävää samassa tilassa, mutta kukin harjoittelee omalla tasollaan. Esimerkiksi temppuradalla voi olla erilaisia vaihtoehtoja tehtävien suorittamiseen.

 

Käänteinen integraatio

Vammaisurheilun lajeja opetetaan kaikille osallistujille. Lajikokeilut voivat olla hauska kokemus kaikille ja samalla hyvää asennekasvatusta. Boccia ja maalipallo ovat esimerkkejä vammaisurheilulajeista, joita voivat pelata myös vammattomat.

 

Erillinen toiminta

Vammaiset ja vammattomat harjoittelevat omissa ryhmissään. Omassa vertaisryhmässä toimiminen tai kilpaileminen on tärkeää. Esimerkiksi vammaiset uimarit harjoittelevat omassa harjoitusryhmässään uintikilpailuihin.

 

Lue aiheesta lisää:

Liikuntaa Kaikille Lapsille -hanke 2004. Ota minut mukaan. Erityistukea tarvitseva lapsi leikissä ja liikunnassa – ohjaajan opas.

 


  Siirry Lastenliikeiltapaiva sivuille sponsorit
liikuntaleikki liikuntavinkki